Hei, saanen esittäytyä: olen Eerik Alaterä, 19-vuotias sipoolainen, jonka elämään kuvataide on kuulunut kiinteästi nyt jo 14 vuotta. Näkemiin on ensimmäinen oma näyttelyni ja olen yhä hiukan ihmeissäni, että siitä tuli totta. Teossarjan takana nimittäin on idea, josta en alunperin koskaan ajatellut tulevan kokonaisuutta, jonka voisi asettaa nähtäville.
Palataan aivan kohta näyttelyn tarinaan, sillä mainitut 14 vuotta kuvataidetta ansaitsevat nekin lyhyen maininnan. Tuo varsin suuri luku, 14, on sikäli huvittava, että ensimmäisten elinvuosieni perusteella ei olisi arvannut kuvataiteen muodostuvan minulle niin tärkeäksi kuin se nykyään on. 4-vuotias Eerik ei nimittäin koskenut kynään pitkällä tikullakaan – ei, vaikka häntä siihen toisinaan myös kehotettiin. Muutos tapahtui noin viiden vuoden iässä ja niin äkisti, että se tuli yllätyksenä koko lähipiirilleni.
Suurimman osan elämästäni kuvataiteen parissa olen viettänyt Keravan kuvataidekoulun oppilaana. Jos vain muistan oikein, tulee seuraavaksi täyteen 11 vuotta tuon opinahjon piirissä. Motivaatio harrastukseen on matkan varrella ollut toisinaan vähissä, ja jopa lopettamista olen joskus – nyt jo monta vuotta sitten – tullut harkinneeksi. Kaikeksi onneksi en lopettanut, sillä siten olisin tietämättäni tehnyt yhden elämäni suurimmista virheistä. Nykyään kuvataidekoulu on minulle koti ja turvapaikka, jonka seinien sisäpuolelta minulla on enemmän onnellisia muistoja kuin osaan nimetä.
Juuri Keravan kuvataidekoululla on suurin osa myös tämän näyttelyn vaatimasta työstä tehty. Alun alkaen idea muotoutui ajatukseksi istuessani kesällä 2022 mökkimme terassilla eräänä aurinkoisena alkuiltana. Olin vastikään innostunut muotokuvapiirtämisestä ja etsin luonnollisesti halukkaita malleja. Tajusin kysyä apua oikealta taholta: tiiviistä kaveriporukasta, joka on ollut lukioaikani suurin ilonaihe.
Tämän näyttelyn mallit siis ovat kaikki ystäviäni, jotka hellyttävän innokkaasti suostuivat osaksi projektiani – siitä olen heille iän kaiken kiitollinen. Pyysin heitä lähettämään minulle kuvan itsestään, mutta otoksella oli tietyt reunaehdot: heidän tuli tuntea olonsa mukavaksi ja omaksi itsekseen tuossa kuvassa, sillä halusin teossarjasta tulevan todella paitsi taiteilijan myös mallien näköinen.
Teossarja on toteutettu vaihtelevin tekniikoin, mikä seikka kuvastaa taiteilijaa itseään: toisin kuin suurin osa kuvataiteen harrastajista, itse en ole koskaan löytänyt yhtä lempitekniikkaa vaan olen valinnut kokeilla ja harjoitella vähän kaikkea. Näkemiin on kuvataideharrastukseni tähänastinen kohokohta, jonka parissa koin lukemattomia oivalluksen, hämmästyksen ja voitonriemun hetkiä. Ennen näitä teoksia en juurikaan ollut tutustunut muotokuvan tekoon ja siksi olivat oivalluksen ja uuden oppimisen tunteet jatkuvasti läsnä työstövaiheessa.
Näyttelyn nimi Näkemiin kuvaa toiveitani tulevaisuuden suhteen: lukioaika on ohi ja ystäväni lähteävät kukin omaan suuntaansa – kuka minnekin. Tässä näyttelyssä suurin osa heistä on vielä kerran yhdessä niin kuin olen viimeisen kolmen vuoden mittaan tottunut heidät näkemään. Lähdemme nyt kaikki omaa polkuamme, mutta haluan ajatella – olkoonkin se kliseistä – etteivät nämä ole hyvästit. Me tapaamme taas ja nyt sanomme vain Näkemiin.
- Eerik Alaterä
Utställningen kan ses på Lilla Villan 1-29.9.2023 under husets öppethållningstider. Välkommen!