top of page

Tarinoiden voima -hanke kerää sipoolaisten tarinoita ja tärkeää kulttuurihistoriaa talteen


Nyt saa tarinoida ajan kanssa!


Edesmennyt isäni oli armoitettu jutuniskijä. Hän sai hyvän tarinan aikaan vaikka kauppajonossa käydystä keskustelusta ja vitsiä väännettiin milloin mistäkin. Toki oli myös aiheita, joista hänkään ei osannut puhua. Isäni oli tullut lapsena Karjalasta evakkona, mikä jätti häneen jäljet.


Nyt on jo muutama vuosikymmenen hänen kuolemastaan ja tunnistan aukon omassa historiassani, josta ei ole puhuttu tai kirjattu muistiin. Koen tärkeäksi kuunnella ja tarinoida ihmisten kanssa, jotka ovat täällä ja haluavat kertoa eletystä elämästä, sen tuomista haasteista ja iloista.


Olen saanut toimia Lilla Villanissa taidepedagogina monenlaisissa tehtävissä lasten ja nuorten parissa, mutta nyt tuntuu kivalta saada olla tarinoimassa ikäihmisten kanssa. Syyskuussa alkanut hankkeemme Tarinoiden voima - kohtaamisia tarinoiden äärellä mahdollistaa myös nuorten ja ikäihmisten yhteiset tuokiot, joissa pysähdytään hetkeksi eletyn elämän, muistojen ja unelmien äärelle.


Näitä tärkeitä tarinoita jaetaan Lilla Villanin Tarinakahviloissa ja tarinat voivat toimia myös taiteen inspiraationa. Innolla odotan, millaisen runon tai laulun voisi luoda lapsuudesta Sipoossa tai elämän tärkeistä käännekohdista. Tai miten muuttuisi kuvataiteeksi hyvän elämän ainekset?


Jokaisella ihmisellä on tärkeitä tarinoita repussaan. On ilon ja surun värittämiä tarinoita, kaipuusta ja intohimosta rikkaita tarinoita. Niitäkin haluaisin kuulla. Minkä tarinan sinä haluaisit kertoa? - Reetta Myyrä, hankkeen koordinaattori



Lilla Villanin Tarinoiden voima -hanke kerää sipoolaisten tarinoita ja tärkeää

kulttuurihistoriaa talteen. Hankkeessa keskitytään nuorten ja ikäihmisten kohtaamisten kehittämiseen. Tavoitteena on vahvistaa paikallista identiteettiä tarinoiden avulla sekä tarjota hyvinvointia tukevaa toimintaa ikäihmisille. Hankkeen aikataulu ulottuu syksystä 2024 elokuuhun 2026. Hanke päättyy Tarinafestivaaliin, joka juhlistaa tarinoiden voimaa!


Tervetuloa mukaan!

Ota yhteyttä:

Comments


bottom of page